Fandom

Disney Wiki

101 dalmatialaista

316sivua
tässä wikissä
Add New Page
Kommenttia0 Share

101 dalmatialaista (engl. One Hundred and One Dalmatians) on vuonna 1961 valmistunut Disneyn animaatioelokuva. Sitä levitettiin Suomessa alun perin nimellä Lupsakkaat luppakorvat. Elokuvan tarina kertoo turkismateriaaliksi siepatuista dalmatiankoiranpennuista ja niiden vanhempien seikkailusta niitä etsiessä.

Elokuva perustuu Dodie Smithin romaaniin Satayksi dalmatiankoiraa. Saman tarinan pohjalta on tehty myös näytelmäelokuva 101 dalmatialaista vuonna 1996.

Elokuvassa on yhteensä 6 469 952 dalmatialaisen laikkua.lähde? Pongolla on 72, Perditalla 68 ja jokaisella pennulla 32 laikkua.[1] Tämän vuoksi elokuvan piirrokset valokopioitiin suoraan kalvolle, ja näin vältyttiin hankalalta ja aikaa vievältä puhtaaksipiirtämiseltä.[2]

JuoniMuokkaa

Anita ja Rogerin dalmatilaiskoirat, Pongo ja Perdita, saavat viisitoista ihastuttavaa pientä pentua. Perheen ilon pilaa vain turkiksia rakastava Cruella de Vil, joka tahtoisi ostaa Pongon ja Perditan jälkeläiset. Eräänä iltana murtomiehet Jasper ja Jesper sieppaavat koko pentueen. Scotland Yard on voimaton, ihmiset eivät tiedä mitä tehdä. Jäljelle jää vain yksi keino: Hämähaukku. Viestikantautuu koiralta koiralle Lontoon esikaupungeista aina Suffolkin perimmille perukoille asti.

Vuoden 1996 suomenkielinen toteutus Muokkaa

Elokuvan suomenkielinen dubbaus tehtiin Tuotantotalo Wernen tiloissa. Ääninäyttelijät ja muu kokoonpano on mainittu DVD-julkaisun lopputeksteissä.

Äänirooleissa Muokkaa

Suomenkieliset äänet Muokkaa

Suomenkielinen toteutus Muokkaa

Käännös ja ohjaus: Pekka Lehtosaari

Äänitys: Magnus Axberg, Jari Ikonen ja Markus Degerman

Miksaus: Magnus Axberg

Tuotanto: Ari Parviainen ja Jaana Rask

Kuoro: Markus Bäckman, Ulla Hakola, Päivi Hilska, Matti Holi, Topi Lehtipuu, Leena Liimatainen ja Markku Pihlaja

LähteetMuokkaa

  1. .Jump up ↑ Walt Disneyn klassikot: 101 Dalmatialaista
  2. .Jump up ↑ 101 Dalmatians Original Animation Forensically Examined Archive.org

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki