Disney Wiki
Advertisement

Petri Juhana Liski (s. 20. lokakuuta 1965 Turku) on suomalainen näyttelijä, juontaja ja muusikko.[1]

Ura[]

Teatteri ja elokuva[]

Petri Liski kiinnitettiin näyttelijäksi Suomen Kansallisteatteriin suoraan Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990, jossa hän edelleen on kiinnitettynä. Vuosina 1997–2000 Liski vieraili Lahden kaupunginteatterissa muun muassa musikaaleissa Laulavat sadepisarat ja Annie – Mestariampuja, sekä monissa puhenäytelmissä. Kesällä 2003 hän esiintyi myös Linnanmäellä UIT:n 25-vuotisjuhlarevyyssä Me olemme taas. Liskillä on ollut muutamia sivurooleja elokuvissa, joista tunnetuin lienee vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Akvaariorakkaus. Liski näytteli rakastajaa. Lisäksi hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Uuno Turhapuron poika ja Yöjuna sekä Rauni Mollbergin elokuvissa Tuntematon sotilas ja Ystävät, toverit. Liski on toiminut myös Tuuloksen Ruuttanäyttämön ohjaajana vuosina 2009-2019 sekä Nastolan Pisarateatterin ohjaana vuonna 2019 ja 2021. Pääsiäisinä 2012 ja 2016 Liski ohjasi Lahteen Kärsimystie-katunäytelmän, jossa oli mukana satoja esiintyjiä ja jota seurasi yhteensä noin 20 000 katsojaa. Suomen Kansallisteatterin näyttelijäin eläkekassan johtajana Liski on toiminut vuodesta 2005 lähtien. Liski on kuulunut Juho ja Maria Lallukan taiteilijakotisäätiö r.y:n hallitukseen vuodesta 2017 lähtien.

Sarjat[]

  • Mikki Hiiren jouluaatto - Hessu Hopo 1987–1990
  • Ankronikka - Kepuli ja Simo Sisu - 1987
  • Potkupallo Hessu - Hessu Hopo I1988–1991)
  • Nalle Puhin uudet seikkailut - Bruno (1990)
  • Bernard ja Bianca Australiassa Jake 1990–1991
  • Pilipalipilotit - Don Karnage 1992–1993
  • Hopon poppoo - Hessu Hopo - 1995
  • Pinocchio (1940) - Rehti Repo
  • Hopon poppoo - Hessu Hopo (1999)
  • Mikki Hiiri – olipa kerran joulu - Hessu Hopo
  • 1999–2000 - Akun tehdas - Hessu Hopo, Simo Sisu
  • 2000 Hessu Hopo – rampin rämäpää - Hessu Hopo
  • 2001 Mikin ketkuteatteri - Hessu Hopo, Simo Sisu
  • 2001–2003 Mikin klubi - Hessu Hopo, Simo Sisu
  • 2001 Mikki Hiiren taikajoulu – Lumisia tarinoita - Hessu Hopo
  • 2004 - Mikki, Aku, Hessu – kolme muskettisoturia - Hessu Hopo
  • Hessu Hopo -Pennitön ja suruton (1947) Pete-Pähkinä
  • 2004–2006 - Brandy ja Herra Whiskers - sivuäänet
  • 2004 - Mikki Hiiri – Joulu Ankkalinnassa - Hessu Hopo
  • Joulu on taas - Hessu Hopo2005-2007
  • 2006–2016 Mikki Hiiren kerhotalo - Hessu Hopo
  • 2007 - Riemukas Robinsonin perhe - Tarmo-setä
  • 2018 Risto Reipas ja Nalle Puh - Cecil Hungerford
Advertisement